Turunmaan Duodecim-seuran tunnustuspalkinto 2009 dosentti Ilkka Kantolalle

 

Vuoden 2009 tunnustuspalkinnon saaja on dosentti Ilkka Kantola. Tunnustuspalkinto jaettiin Turun Lääketiedepäivien avajaisissa 3.11.2009.

Ilkka Kantola on valmistunut lääketieteen lisensiaatiksi Turun yliopistosta vuonna 1978. Vuodesta 1983 Ilkka Kantolan työpaikka on ollut TYKS:n sisätautien klinikka. Sisätautien erikoislääkärin pätevyyden hän sai 1984 ja vuonna 1988 hän väitteli sisätautiopin alalta aiheenaan hypokaleminen periodinen paralyysi. Ilkka Kantola on ollut sisätautiopin dosentti Turun yliopistossa vuodesta 1997. Vuodesta 2005 Ilkka Kantola on toiminut sisätautien klinikan hallinnollisena osastonylilääkärinä.

Ilkka Kantola on ansioitunut sekä kliinikko-, opettaja-, tutkija- että hallintolääkärinä.

Ilkka Kantolan erityisosaamisen kohde on verenpainetauti. European Society of Hypertension on myöntänyt hänelle verenpainetaudin hoidon erityispätevyyden. Suomen verenpaineyhdistyksen hallituksessa Ilkka Kantola on ollut vuodesta 1999 ja tämän yhdistyksen puheenjohtajana 2003-2005. Ilkka Kantola kuuluu Journal of Hypertension –lehden tieteelliseen toimituskuntaan.

Ilkka Kantolalla on noin 70 kansainvälistä ja 25 kotimaista tieteellistä julkaisua. Hän on osallistunut kirjoittajana noin kymmeneen oppikirjaan. Ilkka Kantola on ohjannut 6 väitöskirjaa ja ollut vastaväittäjänä 5 väitöksessä.

Ilkka Kantola on toiminut sisätautien oppiaineen kliinisenä opettajana tai apulaisprofessorin tehtävissä vuodesta 1985 vuoteen 2006. Tunnustuksena opetusansioistaan Turun Lääketieteen kandidaattiseura palkitsi hänet vuoden luennoitsijana vuonna 1995.

Hallintolääkärinä Ilkka Kantola on osallistunut TYKS:n T-sairaalan suunnitteluun vuodesta 2005, ja hän on nykyisin uuden organisaatiomallin medisiinisen hoitolinjan suunnitteluvastaava. Elektroninen potilaskertomuksen suunnittelussa Ilkka Kantola on ollut mukana alusta alkaen. Turku on edelläkävijä tämän uuden teknologian käyttöönotossa.

Ilkka Kantolalta riittää aikaa myös yhteisölliseen toimintaan. Hän on kuulunut Suomen lääkäriliiton valtuuskuntaan kahdesti, vuosina 1991-1994 ja 2001-2009 sekä Suomen erikoislääkäriyhdistyksen valtuuskuntaan 1992-2009 ja hallitukseen 2005-2009.

Ilkka Kantola on ollut aktiivinen myös Turunmaan Duodecim-seurassa, jonka sihteeri hän oli vuosina 1991-1993. Turun Lääketiedepäivien järjestelytoimikuntaan Ilkka Kantola on antanut arvokkaan panoksensa jo 1990-luvulta. Vuosina 2005-2006 hän oli järjestelytoimikunnan puheenjohtaja ja on edelleen toimikunnan aktiivijäsen.